04.07.2019 ‒ 21:06

Rakennuspalo,

Rakennuspalo2
Rakennuspalo
Osoite:
Tuuralantie 4
Altistuneet henkilöt (lkm):
0, Ei henkilövahinkoja
Tapahtuman kuvaus/alkutiedot:

Isonkyrön Tuuralantiellä sijaitsevassa, käytöstä poistetussa koulurakennuksessa, ns. marjapuurokoulussa, sattui tulipalo torstaina alkuillasta. Ohikulkija oli huomannut savua tulevan rakennuksen päädyistä ja teki ilmoituksen hätäkeskukseen. Paikalle tulleet pelastusyksiköt havaitsivat palon rakennuksen toisessa kerroksessa ja saivat sen sammumaan nopeasti. Palo ei ehtinyt levitä syttymiskohdastaan, mutta se oli kuitenkin levittänyt savua koko rakennukseen. Pelastuslaitos purki hieman mm. välikattoa varmistaakseen, että palo ei ollut levinnyt ullakkotiloihin tai rakenteisiin. Rakennus on pinta-alaltaan n. 600m2 ja siinä on kaksi kerrosta sekä useita huoneita. Palon syttymissyy on todennäköisesti ilkivaltainen, ja poliisi tutkii asiaa. Rakennuksessa on aiemminkin harjoitettu ilkivaltaa esimerkiksi paikkojen rikkomisen, sotkemisen ja nuotioiden teon muodossa. Pelastuslaitokselta muistutetaan, että hylätyt tai hylätynnäköiset rakennukset eivät oikeuta ketään, avoimista ikkunoista tai ränsistyneesä ulkomuodosta huolimatta, murtoreissulle eikä varsinkaan ilkivaltaiseen käytökseen. Ilkivallasta aiheutuneiden vahinkojen korvausvastuu kuuluu vahingonaiheuttajalle iästä riippumatta. Tulitikkuleikit ja muukin asiaton oleskelu myös yllämainitun kaltaisissa rakennuksissa on kielletty ja voi johtaa pahimmillaan henkilövahinkoihin.

Osallistuneet asemapaikat:
51 Vaasa, Vähäkyrö
P30 Päivystävä palomestari
P44 Päivystävä paloesimies
Yksiköitä Etelä-Pohjanmaan Pelastuslaitokselta
Lisätietoja:
Päivystävä palomestari 0407404040